Ravintola Puistola sai kilven

Ravintola Puistolaan Chaîne des Rôtisseurs -kilven luovutustilaisuus oli tiistaina 21.4.2015. Pienimuotoisessa juhlatilaisuudessa kilven luovutti Suomen valtavouti Ari Arvonen.

 

Puistolaan kilpi-2

 

Kilpi-illallinen-7

Paistinkääntäjien kilpi on järjestön korkein tunnustus, joka ravintolalle voidaan myöntää.

Se on merkki ruoka- ja palvelutuotteiden korkeasta tasosta.

Kilpikriteerien mukaan ruoan tulee olla hyvän makuista ja rakenteellisesti sekä ulkonäöllisesti onnistunutta sekä puhdasta, hygieenisesti valmistettua ja turvallista.

Valikoiman tulee olla monipuolinen niin raaka-aineiden kuin valmistusmenetelmien suhteen.

Kilpiyrityksen tulee täyttää kriteerit sesongista riippumatta.

 

 

 

 

Ravintola Puistolan toiminnan käännekohdat

Ravintola Puistolan toiminta alkoi syksyllä 2009, jolloin siihen kuului katutasossa oleva Deli-kahvila oman kellarikerroksen leipomon tuotteiden kera sekä Bistro a la carte -ravintola. Kellarikerroksessa sijaitsi illallisravintola Dining sekä Junnelius-kabinetti ja Viinikellari-kabinetti.

Illallisravintola Diningin toiminta muutettiin talouden taantuman myötä vuoden 2013 juhannuksena tilausravintolatoiminnaksi, mikä jatkuu edelleen kabineteissa. Samalla katutason a la carte-ravintola Bistron tarjontaa lisättiin Diningin menuajattelulla.

Nyt kellarikerroksen pieneen saliin on avattu intiimi artesaani-pizzeria, jonka juuret ovat legendaarisessa pizzeria Cantinassa (1978—1992), joka on vielä hyvin vahvasti monien oululaisten makumuistoissa.

Kilpi-illallinen

Kilpi-illallinen-2

Kilpi-illallinen-3

Kilpi-illallinen-5

Kilpi-illallinen-8

Kilpi-illallinen-13

Puistolaan-kilpi-6

Kilpi-illallinen-9

Puistolaan kilpi-4


Kilpi-illallinen-12

Kilpi-illallinen-16

Kilpi-illallinen-15

Puistolaan kilpi-3