Ravintola Puistolaan Chaîne des Rôtisseurs -kilven luovutustilaisuus oli tiistaina 21.4.2015. Pienimuotoisessa juhlatilaisuudessa kilven luovutti Suomen valtavouti Ari Arvonen.
Paistinkääntäjien kilpi on järjestön korkein tunnustus, joka ravintolalle voidaan myöntää.
Se on merkki ruoka- ja palvelutuotteiden korkeasta tasosta.
Kilpikriteerien mukaan ruoan tulee olla hyvän makuista ja rakenteellisesti sekä ulkonäöllisesti onnistunutta sekä puhdasta, hygieenisesti valmistettua ja turvallista.
Valikoiman tulee olla monipuolinen niin raaka-aineiden kuin valmistusmenetelmien suhteen.
Kilpiyrityksen tulee täyttää kriteerit sesongista riippumatta.
Ravintola Puistolan toiminnan käännekohdat
Ravintola Puistolan toiminta alkoi syksyllä 2009, jolloin siihen kuului katutasossa oleva Deli-kahvila oman kellarikerroksen leipomon tuotteiden kera sekä Bistro a la carte -ravintola. Kellarikerroksessa sijaitsi illallisravintola Dining sekä Junnelius-kabinetti ja Viinikellari-kabinetti.
Illallisravintola Diningin toiminta muutettiin talouden taantuman myötä vuoden 2013 juhannuksena tilausravintolatoiminnaksi, mikä jatkuu edelleen kabineteissa. Samalla katutason a la carte-ravintola Bistron tarjontaa lisättiin Diningin menuajattelulla.
Nyt kellarikerroksen pieneen saliin on avattu intiimi artesaani-pizzeria, jonka juuret ovat legendaarisessa pizzeria Cantinassa (1978—1992), joka on vielä hyvin vahvasti monien oululaisten makumuistoissa.