KAIKKI KUVAT SUURENEVAT KLIKKAAMALLA
Heti alkuun oli nähtävissä että ihmiset olivat nähneet vaivaa kasarityylin tavoittamiseksi.
Takatukka se olla pitää…
Voudin valkoiset saappaat ja illan ainoa vyölaukku.
Kenkiä myöten asukokonaisuudet olivat harkittuja.
Ja sukat! TIetysti lakerikengät ja tennissukat!
Spencer-jakkuja oli miehillä…
Olikohan tässä illan ”kasarein” pari?
Voi hyvä tavaton! 🙂
Sentään yhdet purkkarit!
Yksityiskohdat ovat tärkeitä!
Ja ruoka?
Retroruokaa tietysti. Alkuun katkarapucocktail ja thousand island -kastike. Luonnollisesti.
Pääruokana Floridan leike, pariisin perunat, herneitä ja bearnaise-kastike.
Mikä on Havaijin ja Floridan-leikkeen ero? Havaijin leikkeen kanssa tulee ananasta, se on paneroitu, joten sen kanssa ei tarjota kastiketta. Floridan (vasikan) leike on paneroimaton, ja se voidaan tarjota kastikkeen kanssa ja oheen kuuluu persikkaviipale.
Tämä oli muuten hyvää. Vasikka varsinkin.
Ehdottomasti illan parhaat rillit.
VIinejä myöten kaikki 80-lukulaista.
Perustajäsenen puheenvuoro ja malja uudelle voudille
Ravintola- ja ruokakulttuurin kehityksestä Oulussa ja yleisesti saimme pienen historian…
Tokajia. Mitäpä muutakaan kun on kyse 80-luvusta. Olikin erinomaista tokaijia.
Se tarjottiin uunijäätelön kanssa.
Tarjoilukulttuurin kehitttymisestä kuulimme seitsemän minuutin puheenvuoron.
Ja sitten huikea show!! Jukka K. esitti kavalkadin suomalaisesta iskelmälaulajista ja muista julkkkiksista läpi vuosikymmenten. Marionista Robiniin, Tarja Halosesta Jorma Uotiseen. Ihan riemullinen puolituntinen!
Show´n jälkeen tanssia, rokkia oli kunnolla, paljon, Siitähän ei ole kuvia, kun kuvajaa oli itse tanssimassa!
Tanssin ja seurustelun jälkeen puolilta öin oli aika yöpalalle: perinteen vuoksi nahkiaisia ja ohukaisia sienitäytteellä. Hmmmm ….
Ja takseja odotellessa saatoimme todeta, että 80-luku jatkui vielä viimeiseen asti!