Heinäkuun viimeisenä oli viidennen Rotissööri-Piknikin aika! Sari-Helena ja Erik Forsman olivat kutsuneet paistinkääntäjät aveceineen Pikisaareen viehättävään kotiinsa ja pihalle pystytetyn teltan suojiin. Sateensuojaksi telttaa ei kuitenkaan tarvittu sillä sää suosi, – oli melkein helle.
Kuten muinakin vuosina paikalle tuli lähes neljäkymmentä paistinkääntäjää aveceineen nyytit mukanaan. Tällä kertaa poikkeuksellista oli, että meille oli valmistettu Viskaalin lampaasta rosvopaisti. Piknikin teema mukautui sitten sen ympärille: ”reilua mökkiruokaa”. Alkuun oli valikoitunut kala- ja äyriäsiruokia, korvasienipiiraita, munakoisokääryleitä, suolakurkkuja, hunajaa ja smetanaa. Paistin ohessa sadonkorjuuajan uunivihanneksia ja feta-minttukastiketta ja marinoitua punasipulia ja kaikkea! Ja sitten juustoja omenakompotin kanssa, hedelmiä, raparperikiisseliä, lime-marjakakku, mansikka-pannacotta ja valkosuklaavaahto mustikoilla. Varmasti unohdin jotain, mutta kuvat kertonevat lisää.
Ja katsokaapas kuvia: kuinka iloisia ihmisiä! Kesä, muikeita makuja, kuplivia viinejä, täyteläistä punaviiniä, raikasta tähtiainksella ja sitruunalla maustettua raparperimehua, erinomaista, kiireetöntä seuraa, puheensorinaa ja tyytyväistä myhäilyä.